Uuden hallituksen tervehdyskäynti Tasavallan Presidentin luona 22.6.2010
Pääministeri Mari Kiviniemi
Arvoisa Tasavallan Presidentti
Hallituksen vaihtuminen ilman edeltäviä eduskuntavaaleja, kesken vaalikauden, on nykyisin poikkeuksellista. Hallituskaudet ovat vakiintuneet vaalikauden mittaiseksi. Tämä hyvä ja tavoiteltava perussääntö kestää kuitenkin poikkeuksia. Niin nytkin. Matti Vanhasen hallituksen pyydettyä eron, on uusi hallitus kyetty muodostamaan nopeasti ja hyvässä hengessä.
Suomalaisen demokratian vahvuus näkyy tämän hallitusvaihdoksen yhteydessä sekä parlamentaarisessa toiminnassa että kansalaisyhteiskunnan tasolla. Eduskunnan, eduskuntaryhmien ja hallitukseen osallistuvien puolueiden päätökset hallitukseen osallistumisesta, hallitusohjelman tarkistuksesta ja valtioneuvoston jäsenistä on tehty hyvässä järjestyksessä ripeästi. Suomalainen kansanvalta toimii kaikissa tilanteissa mutkattomasti.
Demokratia on meille pysyvä voimavara; kansanvalta on yhä kestävä pohja suomalaisen yhteiskuntamallin kehittämiselle. On syytä myös muistaa, että talouden toimintaympäristönä demokratia on kestävin ja siksi paras. Hallitusohjelman keskeisten talous- ja työllisyystavoitteiden onnistumisen edellytyksiä ovat vakaus ja uudistaminen. Näiden sanojen merkitys on samansuuntainen. Vakaissa oloissa demokraattinen päätöksentekojärjestelmä voi uudistaa yhteiskuntaa parhaiten.
Hallitus jatkaa edellisen hallituksen, hallitusohjelman ja puolivälin politiikkariihen sekä nyt tehdyn hallitusohjelmatarkistuksen perustalta.
Hallituksen tavoitteena on ylläpitää talouden vakautta, vahvistaa kestävän kasvun edellytyksiä ja Suomen kilpailukykyä, edistää tasa-arvoa, huolehtia yhteiskunnallisesta eheydestä sekä rakentaa vähäpäästöistä Suomea.
Vaikka tämän hallituksen kausi onkin lyhyt, ovat hallituksen työn tavoitteet ylisukupolvisia. Siksi tällä hallituksella on, erityisesti työllisyyden, työelämän ja ympäristöasioiden kohdalla, lähtökohtana suomalaisten nuorten ja lasten hyvinvointi kasvavan sukupolven hyvän elämän edellytysten turvaaminen. Meidän työmme onnistumisesta on kiinni heidän tulevaisuutensa.
Nyt työnsä aloittavan hallituksen puolesta kiitän Teitä tervehdyksestänne ja lupaamastanne tuesta.
Vastaanottakaa hallituksen tervehdys ja kunnioituksen vakuutus.