Pääministeri Mari Kiviniemi Pyhäniemi 2010 -avajaisissa 1.7.2010

(muutosvarauksin)

Arvoisa Pyhäniemi 2010 -taidetapahtuman avajaistilaisuuden yleisö,

Pyhäniemen kartano tarjontoineen on edustava esimerkki Suomen rikkaasta kulttuurikesästä, jossa sadat tapahtumat elävöittävät tapahtumapaikkakunnan kulttuuritarjontaa ja houkuttelevat kävijöitä koko valtakunnan alueelta ja maan rajojen ulkopuoleltakin. Kulttuuritapahtumat syntyvät vilpittömästä uskosta taiteen hyvää tekevään voimaan. Mutta se ei yksin riitä. Tarvitaan alansa huippuosaajia ja taitajia, jotka haluavat antaa hankkeelle aikansa ja innostuksensa. Näin myös Pyhäniemi 2010 on syntynyt ja synnyllään todistaa, että luovuus ja innovatiivisuus ovat maassamme ehtymätön voimavara.

Nämä avajaiset tarjoavat minulle mieluisan mahdollisuuden tarkastella taiteen ja kulttuurin merkitystä yhteiskunnassamme yleisemminkin.

Yleisesti on todettu, että kulttuurin painoarvo on nousussa. Taiteella ja kulttuurilla on ja tulee aina olemaan itsetarkoituksellinen tehtävänsä, mutta myös merkittävä kansantaloudellinen ja yhteiskunnallinen roolinsa. Kulttuuria tarkastellaan 2010-luvulla hyvän elämän edellytysten sekä talouden, yrittäjyyden ja kulttuuriviennin vahvistajana.

Kulttuurilla ja luovalla taloudella on suuri vaikutus kansantalouteemme. Kulttuurin toimialoilla työskenteli Suomessa eri ammateissa vuonna 2007 lähes 106 000 henkeä. Kulttuurialojen tuottama arvonlisäys Suomen kansantalouteen on noin 5 miljardin luokkaa ja se oli suurempi kuin matkailun, alkutuotannon toimialojen, majoitus- ja ravitsemustoiminnan sekä massan ja paperin valmistuksen. Kulttuurin kulutus, erityisesti yksityinen kulutus, on Suomessa EU-maiden huippua. Suomalaiset kotitaloudet kuluttivat vuonna 2007 kulttuuriin ja joukkoviestintään yhteensä yli 6,4 miljardia euroa, mikä vastasi 7,1 prosentin osuutta kaikesta yksityisestä kulutuksesta, ja se on toiseksi suurin kulutuserä elintarvikkeiden jälkeen.

Hyvät kuulijat,

Alueellisten taide- ja kulttuurihallinnon kehittämistarpeita on viime aikoina selvitelty ja selvyyteen on päästy: vaikuttaa siltä, että kulttuurialan alueellisten toimijoiden yhteistyö on vasta käynnistymässä. Tehdään paljon päällekkäistä ja voimavaroja valuu hukkaan. Toivoisin, että kulttuurin toimijat kehittäisivät alueellisesti sopivia yhteistyömalleja. Tehokkaalla alueellisella kulttuurihallinnolla voidaan edistää alueen palvelurakenteiden kehittymistä ja siten parantaa kulttuuritarjontaa, kulttuuripalveluiden saatavuutta ja luovan alan työntekijöiden työllisyyttä.

Yhteiseen hiileen puhaltaminen voisi alkaa esimerkiksi siitä, että alueet laatisivat kulttuuripalveluiden ja alueensa kulttuurialan työntekijöitä koskevan kartoituksen, joka osoittaisi, millainen on alueen erilaisten kulttuuripalveluiden tarjonta. Opetusministeriö tuotti pari vuotta sitten julkaisun Kulttuuripalvelut ja kulttuurityö maakunnittain. Tiedot ovat jo osin vanhentuneet, mutta ne osoittivat selvästi sen, miten eriarvoisessa asemassa kansalaiset maan eri osissa ovat kulttuurin suhteen.

Suomalaiset ovat kulttuuriväkeä. Peräti runsas miljoona suomalaista osallistuu säännöllisesti musiikin, kuvataiteen, käsityön, tanssin jne. opetukseen. Luultavasti luku on vielä alimitoitettu, sillä tilastohaaviin ei ole saatu kaikkia taideopetuksen ja -ohjauksen muotoja.

Itseäni kiinnosti erityisesti se, mikä on musiikkikasvatuksen asema. Kuten arvata saattoi, musiikin opetus on kaikkein laaja-alaisinta. Sitä annetaan kouluissa, musiikkioppilaitoksissa, kuoroissa, orkestereissa. Musiikkikasvatuksella on pisimmät perinteet ja sen tulokset kuuluvat ja näkyvät. Matti Hyökki kuvasi musiikkioppilaitosten vaikutuksia YL:n jäähyväiskonsertissaan seuraavasti. "Kun aloitin kuoronjohtajana, kuoroon valittiin laulajia, jotka osasivat lukea nuoteista vain laulujen sanat, nyttemmin kaikki ovat käyneet musiikkiopiston ja laulavat jo tullessaan nuoteista."

Taidekasvatustilaston selaaminen osoitti samalla ikävästi sen, miten alueellisesti, suhteessa eri alueilla asuvan väestön määrään, musiikin ja muun taideopetuksen tarjonta jakautuu. Palvelut keskittyvät kasvukeskuksiin.

Tämän päivän ja tulevien päivien haaste on kulttuuripalveluiden ja taidekasvatuksen tarjonnan turvaaminen alueellisesti kattavasti. On huolehdittava siitä, että pienillä paikkakunnilla on ympäri vuoden laadukkaita taidekasvatuspalveluita kulttuuritarjonnan ohella. Tämä on sivistysvaltion kulttuuritehtävä ja se on samalla tärkeä työvoimapoliittinen tehtävä. Taide, kulttuuri ja taidekasvattaminen työllistävät.

Taiteilijoiden työllistyminen ja työskentelyedellytykset ovat myös keskeisiä taide- ja taiteilijapolitiikan haasteita, joihin taidetoimikuntajärjestelmä ja taidehallinto kokonaisuudessaan vastaavat. Juuri julkistettu taidehallintouudistusehdotus siirtäisi opetus- ja kulttuuriministeriöstä tehtäviä perustettavaksi aiotulle TAIKE:lle, uudelle taidehallintovirastolle.

Toivotaan, että saamme uudistustyön tuloksena taiteen itsemääräämisoikeutta kunnioittavan, hallinnon sijasta taidetta ja taiteellista työtä painottavan, modernin ja joustavan uuden taiteenedistämisjärjestelmän.

Hyvät kuulijat,

Pyhäniemen kartano on uuden ajan airut. Se on yhdessä taiteellisen johtonsa kanssa kehittänyt omaleimaisen kulttuuripalveluiden tuotantomallin. Kulttuurikentällemme mahtuvat niin yrittäjävetoinen toiminta kuin erilaiset yksityisen ja julkisen sektorin tuotantovariaatiot. Kuten edellä totesin, kulttuuripalveluilla on kasvavaa kysyntää, ja kulttuuritietoiset asiakkaat valikoivat ja haluavat laatua, parasta. Kotitaloudet, siis me kansalaiset, meillä ja muualla olemme valmiit sijoittamaan elämyksiin, autenttisuuteen, ainutkertaiseen omakohtaiseen, jos odotettavissa on, kuten täällä hieno miljöö, loistavat taiteilijat, upeat konsertit.

On kesä ja kesälle ja taiteelle virittynyt mieli. Onnea ja menestystä Pyhäniemi 2010!